keskiviikko, 31. maaliskuuta 2010

Boattripping

Balilla ollessa tuli myös käytyä viikko veneilemässä tarkoituksena surffata Balin naapurisaarten parhaita breikkejä. Kelit oli suht pienet ja emme päässeet surffaamaan ihan niin paljoa tai niin useita spotteja kuin alunperin oli tarkoitus. Olutta kuitenkin riitti ja ruoat kannettiin syliin joten kyllähän botskilla ihan hyvin viihtyi.

















Kimmo ja Miku

















Perus odottelua

















Catch a fish

















Lombokin leikit

















Sumbawalla

















Isojen poikien leikit sumbawalla






































Evästä

perjantai, 20. marraskuuta 2009

Ekskursio puistoon

Oltiin ekskursiolla Bali botanical gardenissa.

Syökää apinaa!!


Jussi



Maukkaakin kiinnostaa


Arjen supersankari: MEGAFONIMIES

torstai, 19. marraskuuta 2009

Kämpiltä

Olohuonetta ja pihaa


Toimisto



Oma huone



Terassia

keskiviikko, 28. lokakuuta 2009

silakarangin poikain kanssa reissun päälä

Reissu Ubudiin paikallisen kaverimme Anguksen kutsumana oli homman nimi tuossa viime perjantaina, eli lyötiin pärrät käyntiin ja lähettiin suunnistaan aamusella. Seuraavat pari päivää sisälsikin sitten mm. Balilaisia seremonioita, todella herkullisia seremoniaruokia, tulivuoria, vesiputouksia, paikallista kookoksenkukkapontikkamyrkkyä Arakkia, kukkotappeluita ja yleistä Anguksen perheen ja kavereitten kanssa hengailua. Aivan loistavia tyyppejä, yltiövieraanvaraisia ja ystävällisiä kaikki tapaamamme ja yksi mieleenpainuvimmista reissuista so far.


putousbostaus

uimasa

miesmallit sillalla


tauko


random tulivuori. ei purkautunu päälle


parhaat pöperöt balilla, kiitokset aguksen äiskälle.


temppeli


MOROOO!


cockpit


vedonlyöntiä


faceoff


game on

keskiviikko, 21. lokakuuta 2009

A Senne Surf camp 2009

MOROO!

Loma on takana ja arki painaa päälle entistäkin raskaampana, not. Noh loma tuli vietettyä A Senne surf campia kuvaamassa. Hauska viikko kaikenkaikkiaan ja kuvia tuli melko kasa, tässä muutama.
lisää kuvia löytyy täältä.




Berawa


Jesse parkissa


Aaltoja tsekkaamassa


Kutina jota voi raapia


Canggu cowboy


Uluwaturandomi


Tytöt riverraftingin taukopaikalla


Pärskettä Nusa Lembonganilla


Vääntö


Odottelua

Cliffhanger

Omakuva parin kaljan jälkeen

Lautoja

tiistai, 13. lokakuuta 2009

Kalassa


Joskus jo kirjoitin jotain juttua tästä reissusta, en kuitenkaan julkassu niitä jostain syystä. No jokatapauksessa nyt ei oo kirjotusfiilis joten pistän vaan kuvia. Sen verran kerron että oltiin varattu reissu syvänmeren kalastukseen, päädyttiin narraamaan akvaariokaloja sytytystulpilla. Perinteistä Balibisnestä. Muut sai sentään virvelit, meikäläinen kalasti narukerällä...


Punapersepaviaanikala


Maukka


Miku virittää syöttejä


Tollokala


Mide narraa

maanantai, 28. syyskuuta 2009

Ei se täälläkään ihan aina paista...

Ja sillon kun sataa niin vettä tulee kunnolla.

Perus maanantai.

Skootteriajelulla Amazonilla.